Saavuta kokonaisvaltainen rentous itsehypnoosin avulla

Hypnoosi on luonnollinen ja todella tehokas tapa saavuttaa rentous. Rentoutta tarvitsemme pärjätäksemme tässä stressaavassa ja kiireisessä elämässä. Hypnoosiin pääsee helposti toisen ihmisen avustamana, mutta aina se ei ole mahdollista. Harjoittelemalla voi oppia itsehypnoosin, jota voi hyödyntää tilanteessa kuin tilanteessa. Tässä tekstissä annamme yhden mahdollisen tavan päästä itsehypnoosiin. Kokeile ja testaa, onnistutko!

Itsehypnoosin ensimmäinen vaihe on saada oma olo mukavaksi. Olo saadaan mukavaksi esimerkiksi mukavilla vaatteilla, jotka tuntuvat pehmeiltä ja kevyiltä. Sen jälkeen etsi mukava ja oikea paikka. Sellainen on esimerkiksi rauhallinen huone, jossa sinun ei tarvitse huolehtia siitä, että kukaan häiritsee sinua. Sulje puhelimesi ja jätä muut elektroniset tai häiritsevät asiat pois. Asetu mukavasti sellaiseen asentoon, jossa pystyt olla jonkin aikaa. Mukavasti.

Rentous

Tämän jälkeen tulee asettaa tavoite. Mihin hypnoosilla haluat pyrkiä. On se sitten stressin lievittäminen, ahdistuksen poistaminen, tupakoinnin lopettaminen tai parempi uni, on tärkeää päättää päämäärä heti ensikättelyssä. Kun olet valinnut tavoitteesi, rauhoita katseesi. Etsi jotain yksinkertaista näköpiirissäsi olevaa asiaa, johon voit keskittyä, tai luo sellainen esimerkiksi sytyttämällä kynttilä ja pureutumalla katseellasi sen liekkiin.

Hengitä, hengitä

Kun asentosi on mukava ja katse rauhoitettu, aloitetaan hengittämään rauhallisesti ja syvään. Nenästä sisään ja suusta ulos. Jatka hengittämistä ja keskity siihen. Tunne kuinka keuhkosi ensin kasvavat ja sitten pienenevät. Tunne, kuinka jokaisella hönkäyksellä silmäluomesi painuvat ripauksen enemmän kiinni. Jatka tätä ja tunne, kuinka silmäluomesi muuttuvat hetki hetkeltä raskaammiksi. Tee tätä riittävän pitkään ja pidä huoli, ettei ajatus karkaile. Aina, kun ajatuksesi lähtevät harhailemaan, palauta se takaisin hengitykseen. Tunne, kuinka kehosi rentoutuu.

Kun olet tehnyt tätä riittävän pitkään, ala miettimään. Luo mielessäsi ympärillesi onnellinen paikka, jossa sinun on hyvä olla. Oli se sitten Tylypahka tai Muumilaakso, valitse paikka, jossa tunnet itsesi onnelliseksi. Pysy täällä onnellisessa paikassa. Kun onnellinen paikka saa sinut rauhoittumaan, kuvittele kehosi muuttuvan entistä raskaammaksi. Aivan kuin olisit juuri vaipumassa uneen. Voi tuntea, kuinka vajoat syvemmälle tuoliisi tai muuhun alustaa, missä ikinä sitten olitkaan. Kun olet löytänyt rentouden, voit toistaa itsellesi ääneen olevasi rauhallinen ja rauhassa.

Rentous ja tavoitteet

Kun tunnet itsesi rennoksi ja rauhalliseksi, voit siirtyä tavoitteeseesi. Oli se mitä vain, keskity siihen ja yritä visualisoida sitä mieleesi. Mieti tavoitettasi ja mieti muutosta, jonka haluaisit saavuttaa. Jos haluat esimerkiksi parantaa untasi, kuvittele itsesi maailman mukavimmassa sängyssä vasta vaihdetussa lakanoissa. Koe se nukkumisen ihanuus ja mukavuus. Anna sen pureutua mieleesi. Kun olet saanut tarkan kuvan tavoitteestasi luotua, voit alkaa toistaa sitä ääneen. Tässä uniesimerkissä voi alkaa toistaa esimerkiksi ”nukun rauhallisesti ensi yönä” tai ”nukun hyvin ja pidän siitä”. Näin luot suggestioita alitajuntaasi ja saat tavoitteesi iskostumaan mieleesi.

Kun olet toistanut tätä tarpeeksi, voit alkaa palata takaisin. Anna kehosi palata rauhallisesti tähän maailmaan. Keskity taas hengitykseen ja sen rentouteen. Anna veren kiertää suonissasi ja tunne sydämesi rauhallinen syke. Tunne kehosi kevenevän. Kun kehosi alkaa jo tuntua normaalilta, voit herättää itsesi hypnoosista. Ennen kuin avaat silmäsi toista vielä pari kertaa tavoitteesi. Ja näin olet maalissa.

Itsehypnoosi voi tuntua aluksi vaikealta, ja on täysin normaalia, jos se ei suju heti ensimmäisillä kerroilla. Tärkeintä on uskoa siihen ja jatkaa harjoittelua sinnikkäästi. Kyllä se lopulta palkitaan.

Samankaltaiset artikkelit